sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Bistro O mat



Vaikka tämä blogi keskittyykin kahviin, halusin kirjoittaa hyvästä lounaskokemuksestani Kirkkonummelaisessa Bistro O mat:ssa. Satuin poikkeamaan kyseisessä ravintolassa sattumalta työreissun yhteydessä. Silloin en vielä tiennyt, että tämä ravintola oli juuri valittu suomen 18:sta parhaaksi ravintolaksi.




Ravintolan osoite on Asemankulma 2, 02400 Kirkkonummi. Lisätietoja ravintolan omilta sivuilta: http://www.bistromat.fi/fi/. Ravintola sijaitsee hieman oudossa paikassa, aivan K-Citymarketin parkkipaikan vieressä. Ravintola ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta ulkoapäin katsottuna. Varsinkin kun kokemukseni "kauppakeskusravintoloista" ovat enimmäkseen negatiivisa. Onneksi emme antaneet ensivaikutelman vaikuttaa päätökseemme  mennä syömään ko. ravintolaan, koska ruoka ja palvelu oli mielestäni ensiluokkaista (vaihtoehtoisesti Kirkkonummella olisi olisi ollut tarjolla kebabia tai täytettyjä patonkeja). Saavuimme ravintolaan juuri lounasajan loppupuolella, mikä olisi myös voinut vaikuttaa lounaan laatuun.




Söimme työkaverini kanssa molemmat lounaaksi maalaissalaatin, joka maistui todella hyvältä ja mehevältä.

Maalaissalaatissa olevat perunalohkojen ulkokuori oli todella rapea, mikä ei pehmentynyt vaikka salaatti in oli lisätty runsaasti vinegretteä ja öljyä. Raaka-aineisiin oli selvästi panostettu ja erikseen tarjoiltu majoneesi maistui sopivasti kesältä. Lisäksi kana oli hyvin valmistettu ja mehevä. Salaatin kanssa oli tarjolla maalaisleipää, joka vei kielen mennessään. Jälkipalaksi otin espresson, joka oli nespressoa.






Ravintolan teemana oli lampaat (joita muuten lentelee myös ravintolan kotisvuilla :] ). Teema näkyi ravintolassa isona tauluna sekä pienempinä koristeina. Tiedustelin lampaiden tarkoitusta englantia puhuneelta tarjoilijattarelta ja hän kertoi, että ravintolan omistajan hyvällä ystävällä on oma tila, joka toimittaa heille luomulampaita. Hän kertoi myös, että ravintolassa järjestetään kesäisin "fiestoja", joissa tarjoillaan lammasta/karitsaa erilaisissa muodoissa.


Ravintoloitsijat: Päivi ja Marko Palovaara (kuva iltalehti.fi)

Ravintola itse luonnehtii palvelujaan seuraavasti: Bistro O mat tarjoaa huolella tehtyä maukasta ruokaa ja miellyttävät puitteet lounaalle tai illalliselle, juhlaan tai arkeen. Skandinaavisuus keittiössä ja sisustuksessa täydentyy Ranskalaisella bistromaisuudella ja maaseututunnelmalla. 
Ravintolassa tarjoillaan sunnuntaisin brunssia sekä tilaa löytyy kabinetista myös isommallekin joukolle.




Bistro O mat on myös mukana ensi kesänä järjestettävässä Taste of Helsinki -tapahtumassa, joka järjestetään 13. - 16.6. Kansalaistorin puistossa Töölönlahdella. Bistro O mat oli mukana myös viime vuonna, milloin itsekin osallistuin tapahtumaan mutta en valitettavasti silloin käynyt maistamassa O mat:n herkkuja. Ensi kesää siis odotellessa...

1 kommentti:

  1. Harrah's Resort SoCal - CasinoCyclopedia
    Find Harrah's Resort SoCal, ranked #28 in CasinoCyclopedia by TripAdvisor users and rated #253 of 290 hotels and places to stay closest to Harrah's  Rating: 4.7 · ‎290 서울특별 출장샵 reviews · ‎Price 인천광역 출장마사지 range: $$ (Based on Average Nightly Rates for a 과천 출장마사지 Standard Room from our Partners)What 경상남도 출장샵 are some of the property amenities at Harrah's Resort SoCal?Which room amenities are available at 용인 출장마사지 Harrah's Resort SoCal?

    VastaaPoista