sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mokkapannu (mutterikeitin)



Comeback! Blogin päivittäminen on ollut viime aikoina vähäistä erinäisten kiireiden vuoksi. Nyt otetaan uusi tuleminen kun päätin kaivaa kaapin pohjalta vanhan uskollisen mokkapannuni. Muokkapannun etsimiseen vaikutti varmasti myös se, että vuoden 2013 baristan suomen mestari Kalle Freese oli kertonut kaverilleni, että fiksunhintainen ja erinomainen kahvinautinto saavutetaan kotona mokkapannulla ja vastajauhetulla kahvilla.




Tavalliseen suodatinkahviin verrattuna mokkapannulla saatu kahvi on vahvempaa ja se sisältää enemmän kofeiinia. Mutteripannun toiminta perustuu höyrystettyyn veteen, joka pakotetaan paineen avulla kahvijauheen läpi. Mokkakeittimen paine on kuitenkin pienempi kuin espressokeittimillä saavutettava paine, joten mokkakeittimellä tehtyä kahvia ei kutsuta "oikeaksi espressoksi".

Pannuja on olemassa useita eri kokoja ja uusimmat mallit toimivat myös induktioliedellä. Lisäksi saatavilla on myös sähköllä toimivia keittimiä.

Oma mutteripannuni on vanhaa mallia ja on valmistettu alumiinista. Tästä johtuen joudun käymään kaupassa hakemassa uuden mallisen mutteripannun heti huomenna.

Mokkapannun käyttöohje:

  1. Pannun alaosa täytetään vedellä aina venttiiliin asti.
  2. Suodatin asetetaan paikalleen alaosan sisään ja täytetään hienoksi jauhetulla espressokahvijauheella. 
  3. Yläosa, jossa on toinen suodatin, ruuvataan tiukasti alaosaan kiinni (samalla kahvijauhe tiivistyy). 
  4. Pannua lämmitetään liedellä jolloin vesi alkaa kuumentua ja höyrystyä. 
  5. Kun alaosa on lähes tyhjä vedestä, kuuluu pientä porisevaa ääntä. Tällöin pannu tulee poistaa liedeltä, jottei kahvi paahdu.








Hyvää Helluntaita kaikille!

3 kommenttia:

  1. Mutteripannu jakaa mielipiteitä. Esim. vuoden 2011 barista kommentoi Hesarissa, ettei ole koskaan juonut hyvää mutterikahvia. Suositteli sen sijaan pressopannua, joka ainakin omassa käytössä onkin syrjäyttänyt tavalliset kahvinkeittimet ja kapselikikkailut.

    Tuossa vielä linkki alkuperäiseen HS.fi:n juttuun: http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Kotik%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n+paras+on+pressopannu/1135264416341

    VastaaPoista
  2. http://johanochnystrom.se/fi/tuotteet/lisatarvikkeet/

    -hifistelyyn sopivia välineitä

    VastaaPoista
  3. My two cents:
    Lauri Pipinen (Suomen Barista Champ 2011) on aikas oikeassa, tosin nämä ovat makuasioita.
    Itse käytän mutteria hyvin harvoin, ennen tuli Venusta poristeltua useamminkin, mutta nyttemmin jäänyt.
    Kyllähän sillä juotavaa saa, mutta itse tykkään lisätä sitten siihen vaahdotettua maitoa, vaikkapa "tuttocremalla".
    Pressopannua suosittelisin jos useammalle tekee, jos vain itselle, niin Aeropress tai V60.

    -Jussi

    (ja kun lähtee metsästämään induktioliedelle sopivaa mutteria, kannattanee ottaa magneetti [vaikka jääkaappisellainen] mukaan, jos se tarttuu, niin silloin myös se sopii liedelle)

    VastaaPoista