lauantai 23. maaliskuuta 2013

Uudet espressokupit



Minulla on pitkään ollut samat espressokupit, jotka olen saanut aikoja sitten lahjaksi. Kupit ovat Illy:n kuppeja, ja niitä käytetään yleisesti Illyn sponsoroimissa kahviloissa. Kupit ovat mielestäni olleet erinomaiset, mutta itseäni on alkanut tympimään niissä oleva Illy:n logo. Lisäksi löytyy Marimekon Oiva/Siirtolapuutarha -teekupit, jotka sopivat myös hyvin suodatinkahvin nauttimiseen.

Olen tutkaillut erilaisia kuppeja jo pidemmän aikaa ja kahdeksi suosikikseni nousi Villeroy & Boch:n Flow -sarja sekä Bodumin Pavina. Näistä vaihtoehdoista valitsin jälkimmäisen koska pidän sen yksinkertaisuudesta sekä "läpinäkyvyydestä".
Villeroy & Boch - Flow
Bodum - Pavina


Bodum on alunperin Tanskalainen yritys, jonka on perustanut Peter Bodum vuonna 1944. Vuonna 1978 Peterin poika Jørgen Bodum muutti yrityksen Sveitsiin, jotta siitä tulisi enemmän keskieurooppalaisempi. Tilaamani lasit on tehty borosilicate lasista, jota käytetään myös laboratoriossa käytettävissä lasi-instrumenteissa.

Nyt sitten odottelen, että koska paketti tulee kotiin. Minkälaisia laseja / kuppeja teillä on käytössä?

1 kommentti:

  1. Itsellä oli aikanaan cappuccinokuppien metsästys käynnissä, päädyin aika pitkähkön mietinnän jälkeen poistamaan kaverilta setin Inkerin mustia kuppeja tasseineen.

    Espressokuppeja on läjäpäin, kerääntyny matkoilta matkamuistoina, ja lahjoina.
    Et kirjava on kaari vitriinissä ja ties missä, lasisia ja keraamisia.
    Lempikuppiakin on vaikeaa hahmottaa, kun vaihtelen noita aikas paljon (siis koneen päällä lämpiämässä). Kun käytön jälkeen laitan kupin koneeseen, otan uuden kaapista lämmitykseen, kierto on päällä automaagisesti.

    Omistuksessa kanssa V&B:n kuppipari tasseineen ja lusikoineen, mut sarja on "new wave".

    Jos pitäis nyt valita jokin koko satsi latte+cappa+espresso kuppeja, niin merkkeinä d'Ancàp, Inker, Nuovapoint ja ACF olisivat listalla. Jokin mieltymys olisi nykyiseen mustavalkoiseen teemaan vaihtaa puhtaan valkoisiin, tai miksei rukeisiin.

    Nuo Bodumin Pavinat on mukavat, varsinkin valokuvatessa, saa valumakuvat mukavasti creman esiin.

    VastaaPoista